Ensikenkien ostaminen lapselle edessä? Lue opas ennen valintaa!
Lapsen ensikenkien valintaan kannattaa varata aikaa. Kenkäostoksille on syytä ottaa aina lapsikin mukaan, sillä pelkän kokonumeron perusteella valintaa ei voi tehdä.
Lue lisää: Lapsen motorinen kehitys.
15 milliä kasvunvaraa kenkään
Valitse oikea koko mittaamalla jalkaterän pituus ja lisäämällä siihen 15–17 mm liikkuma- ja kasvuvaraa. Käytössä olevan jalkineen sopiva mitta on jalkaterän pituus + 12 millimetriä. Jalka kannattaa mitata iltapäivälllä, jolloin jalkaterä on suurimmillaan. Ota huomioon, onko kengän kanssa tarpeellista käyttää paksua sukkaa tai pohjallista. Kokonumerot ovat usein viitteellisiä, minkä vuoksi kenkiä ei tulisi valita pelkästään niiden perusteella.
Keskustele ensikenkien valinnasta Kaksplus.fi:n foorumilla.
Mittaa molemmat jalkaterät. Osta jalkine aina isomman jalan mukaan. Sovita jalkineita molempiin jalkoihin. Suositeltavaa on, että lapsi olisi itse mukana sovittamassa uusia jalkineita. Kävelyn ja hyppimisen tulisi näyttää yhtä luonnolliselta kuin ilman kenkiä.
Ohut ulkopohja on hyvä
Hyvän jalkineen ominaisuuksia ovat riittävä liikkumis- ja kasvuvara, ohut, pehmeä, taipuisa ja pitävä ulkopohja, tasainen ja muotoilematon pohjallinen ja suora lesti. Liian napakka istuvuus kengässä rajoittaa jalan normaalia kehitystä ja passivoi lihaksia. Se heikentää verenkiertoa ja voi johtaa epämuodostumiin sekä muuttaa alaraajojen toimintoja.Lasten kengissä ei saisi olla korkoa, sillä matalakin korko muuttaa kehon asentoa Lisäksi kengän tulisi olla mahdollisimman kevyt ja materiaali mahdollisimman hengittävää.
Älä käytä kenkiä sisällä
Kengät kannattaa pukea jalkaan vasta ulos lähtiessä, sillä terve jalkaterä on joustava, vahva ja se mukautuu erilaisille kävelyalustoille. Jalkineiden ensisijainen tehtävä on suojata lapsen jalkaterää kylmältä, kuumalta, kolhuilta, kemikaaleilta ja kovalta alustalta.
Lähde: Riikka Kaartinen, Jonna Mäkilä ja Leila Pitkänen: Opas lasten jalkineiden valintaan
Lue lisää taaperon kehityksestä:
Miten saada lapsi nukahtamaan itsekseen?
Meneekö yksivuotias pilalle päiväkodissa?
The post Näin valitset lapselle ensikengät appeared first on Kaksplus.fi.